Hyvä paimen ja pahat paimenet

Raimo Hakola

Huom. Kaikki linkit avatutuvat uuteen mutta kukin samaan välilehteen (ikkunaan). Nettiraamatussa ei välttämättä ole kirjanmerkkiä juuri oikealla kohdalla, jolloin linkki osoittaa lähimpään ao. kohtaa edeltävään kirjanmerkkiin. Apokryfikirjojen linkit vievät engl. käännöksiin.

Johanneksen evankeliumissa oleva Jeesuksen kuvapuhe hyvästä paimenesta (Joh. 10:1-21) on herättänyt paljon keskustelua tutkijoiden keskuudessa. Ensimmäinen avoin kysymys koskee sitä, onko kysymyksessä ollenkaan vertaus, ainakaan jos vertailukohdaksi otetaan Jeesuksen synoptisissa evankeliumeissa esittämät vertaukset. Näille vertauksille on ominaista, että ne sisältävät yleensä yhden pääopetuksen, joka valottaa jotain puolta Jumalan valtakunnasta. Johanneksessa kuvapuhe hyvästä paimenesta ei liity opetukseen Jumalan valtakunnasta vaan suoraan Jeesuksen persoonaan; vertaukselle läheisiä rinnakkaiskohtia ovat vain Johanneksessa esiintyvät lausumat, joissa Jeesus puhuu itsestään käyttäen formelia ”Minä olen” (Joh. 6:35; 8:12; 11:25; 14:6; 15:1).

Hyvä paimen -kuvapuheen tähtäyskohtaa on vaikeampi hahmottaa kuin useimpien synoptikoissa esiintyvien vertausten kohdalla: Jeesus esittelee itsensä ensin porttina, josta lampaat kulkevat sisään ja pelastuvat (Joh. 10:7-9). Hieman myöhemmin hän puhuu itsestään hyvänä paimenena, joka antaa henkensä lampaiden puolesta (10:11-14). Myöskin se, ketkä ovat niitä, jotka toimivat täysin päinvastoin kuin Jeesus, jää epäselväksi. Jakeessa 5 Jeesus puhuu ”vieraasta”, jota lampaat eivät seuraa. Jakeissa 8-10 hän puhuu varkaista ja rosvoista, joita lampaat eivät kuuntele ja jotka tulevat varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Jakeessa 12 Jeesuksen vastakohta taasen on palkkalainen, joka ei ole oikea paimen ja joka pakenee nähdessään suden. Susi taas ”saa lampaat saaliikseen ja pakenee”. Nämä vertauskuvien äkilliset vaihtelut voivat viitata siihen, että Johanneksessa oleva kuvapuhe on syntynyt useassa eri vaiheessa. Toisaalta eri vertauskuvien käyttö nostaa esiin kysymyksen, sisältääkö kuvapuhe useita synoptisia vertauksia selvemmin allegorisoivia piirteitä, jolloin kuvapuheen eri yksityiskohdille löytyisi vastaavuutensa vertauksen ulkopuolisessa maailmassa. Vastausta tähän kysymykseen voi etsiä tekstiyhteydestä, jossa Johanneksen kuvapuhe esitetään.

Jakeissa 10:1-5 ei mainita mitään siitä, missä yhteydessä tai keille Jeesus kuvapuheensa esittää. Jakeessa 6 sanotaan, etteivät ”he ymmärtäneet, mitä hän puheellaan tarkoitti”, mutta sitä keitä nämä ymmärtämättömät ovat, ei sanota. On luultavaa, että kuvapuhe hyvästä paimenesta liittyy läheisesti luvun 9 kertomukseen sokeana syntyneen miehen parantamisesta ja hänen kuulustelustaan. Jakeessa 9:40 on mainittu ”muutamat fariseukset” ja jakeen 10:6 puhe ymmärtämättömistä Jeesuksen kuulijoista viittaa luultavasti heihin. Ei ole aivan selvää, missä luvun 9 kertomus parantuneesta loppuu ja mistä uusi kertomuskokonaisuus alkaa. Vasta jakeessa 10:22 evankeliumin kertoja esittelee uuden kappaleen alun. Tätä ennen hän on kertonut jakeissa 19-21 kiistasta, jonka luvussa 9 kerrottu parantaminen on juutalaisten keskuudessa synnyttänyt. Tämäkin viittaa siihen, että kaikki aiemmin luvuissa 9 ja 10 kerrottu, mukaan lukien Jeesuksen kuvapuhe hyvästä paimenesta, liittyy samaan kertomuskokonaisuuteen.

Jeesuksen kuvapuheen nykyinen kertomusyhteys antaa aiheen etsiä yhteyksiä kuvapuheen ja edellä olevan kertomuksen välillä. Luvussa 9 on kerrottu, kuinka fariseukset kutsuvat parantuneen sokean kuulusteluihin ja lopulta ajavat hänet pois luotaan (9:34). Aiemmin on jo mainittu, että fariseukset olivat päättäneet erottaa synagogasta jokaisen, joka tunnustaa Jeesuksen Messiaaksi (9:22). Fariseukset esitetään näin juutalaisen yhteisön hajottajina. Muualla evankeliumissa synagogasta erottamisen lisäksi mainitaan, että Jeesuksen vastustajat myös surmaavat Jeesuksen seuraajia (16:2). Tämä kuvaus voidaan yhdistää Jeesuksen kuvapuheen kuvaukseen varkaista ja ryöväreistä, jotka varastavat, tappavat ja tuhoavat (10:11). Tämän perusteella näyttää, että Jeesuksen kuvapuhe hyvästä paimenesta kritisoi niitä juutalaisten johtomiehiä, jotka evankeliumin kirjoittajan näkökulmasta ovat aiheuttaneet Jumalan kansan hajaannuksen ja hävityksen. Jeesus taas esitetään hyvänä paimenena, joka antaa suojan omilleen; myös sokeana syntynyt mies löytää lopulta suojan Jeesuksen luota (9:35-38).

Kuvapuhe hyvästä paimenesta liittyy paitsi Johanneksen kertomusyhteyteen myös tiettyihin vanhatestamentillisiin traditioihin. Eräissä profeettakirjojen katkelmissa, jotka ovat peräisin eksiiliä myöhäisemmältä ajalta, kuvataan kansan johtajia väärinä tai pahoina paimenina (Jer. 23:1-8; Hes. 34; Sak. 10:2-3; 11:4-17). Nämä kirjoitukset ovat vaikuttaneet myös joihinkin pseudepigrafisiin kirjoituksiin, jotka ovat peräisin Vanhan ja Uuden testamentin väliseltä ajalta (1. Heenok 89; 90:22-25; 4. Esra 5:18; Gadin testamentti 1:2-4). Näissä traditioissa profeetat kritisoivat kansan johtajia, jotka ovat huonojen paimenten tavoin jättäneet Israelin kansan villipetojen armoille. Johanneksen kuvauksella on joitakin yhtymäkohtia näihin traditioihin. Jeremian kirjassa hyökätään niitä vastaan, jotka ”hävittävät (Septuaginta käyttää verbiä ἀπόλλυμι) ja hajottavat (διασκορπίζω) minun laumani” (Jer. 23:1). Johanneksessa varkaat tulevat hävittämään (ἀπόλλυμι) ja susi hajottaa (σκορπίζω) lauman. Jeremiaan kirjassa todetaan myös, että te olette ”hajottaneet minun lampaani ja ajaneet ne pois” (Jer. 23:2). Johanneksessa fariseukset, joiden toiminta vertautuu ryövärien toimintaan, ovat ajaneet pois luotaan sokeana syntyneen miehen. Lauman hajottaminen on pahojen paimenten tunnusmerkki myös muissa kuvauksissa (Hes. 34:5-6; 1 Heenok 89:75). Pahoista paimenista kertovissa traditioissa mainitaan myös lampaiden tuhoaminen (1. Heenok 89:61-74; 90:17) ja tappaminen (Hes. 34:2; Sak. 11:5; 1. Heenok 89:65, 69; 90:22), jotka esiintyvät Jeesuksen kuvapuheessa ryöväreiden tunnusmerkkeinä. Näyttääkin siltä, että Johanneksen Jeesus käyttää näiden traditioiden kuvakieltä kritisoidessaan niiden toimintaa, jotka hajottavat ja tuhoavat Jumalan kansan.

Tutkimuksessa on ollut yleistä yhdistää Johanneksen luvussa 9 kuvailtu fariseusten toiminta suoraan Johanneksen seurakunnan historialliseen tilanteeseen. Ei ole todennäköistä, että Jeesusta tai hänen ensimmäisiä seuraajiaan olisi erotettu juutalaisesta yhteisöstä tässä luvussa esitellyllä tavalla. Siksi luvun 9 kuvaus vihamielisistä fariseuksista yhdistetään usein vuonna 70 jKr. tapahtuneen Jerusalemin hävityksen jälkeiseen aikaan; Johanneksen fariseusten nähdään edustavan varhaisia rabbeja, jotka esitetään temppelin jälkeisen juutalaisuuden uusina johtajina. Rabbit pyrkivät yhdenmukaistamaan aiemmin monimuotoisen juutalaisuuden eivätkä suvainneet keskuudessaan sellaisia toisinajattelijoita kuin varhaiskristityt. Rabbien kuvataan aloittaneen päättäväisen ja osittain väkivaltaisenkin puhdistustoiminnan, jonka kohteeksi Johanneksen seurakunnan jäsenet joutuivat. Varhaisten rabbien toiminta liitetään usein myös Johanneksen kuvaukseen niistä, jotka hyvä paimen -kuvapuheen mukaan varastavat, tappavat ja hajottavat suojaa vailla olevan lammaslauman. Samoin kuin aiemmin profeetat kuvasivat paimen-metaforalla eksiiliä edeltäneen ajan johtajien toimintaa, Johannes käyttäisi samaa kuvakieltä kuvatessaan oman aikansa pahoja paimenia. Näiden vastakohta on Jeesus, joka hyvänä paimenena antaa suojan omilleen.

Varhaiskristillisistä tai rabbiinisista lähteistä löytyy kuitenkin hyvin vähän tukea sille, että rabbien johtamat juutalaiset vainosivat kristittyjä ensimmäisen vuosisadan lopulla. Näkemys perustuu vanhentuneeseen kuvaan rabbiinisesta juutalaisuudesta, joka on luotu siten, että 200-600 jKr. peräisin olevia rabbiinisia lähteitä on käytetty hyvin valikoiden ja kritiikittömästi. Tiettyjen yksittäisten kappaleiden on nähty heijastelevan melko suoraan jo Jeesuksen tai hänen varhaisten seuraajiensa tilannetta 1. vuosisadalla. Kuitenkin viimeaikainen tutkimus piirtää rabbiinisesta liikkeestä hyvin toisenlaisen kuvan. Nykytutkimuksen valossa 1. vuosisadan lopulla ei ole ollut sellaista vahvaa juutalaista johtajaryhmää, joka olisi pystynyt kontrolloimaan juutalaisten yhteisöjen elämää ja vainoamaan toisinajattelijoita.

Syitä Johanneksen evankeliumin synkälle kuvalle fariseuksista ja ylipäätään juutalaisista tuleekin etsiä johanneslaisen ryhmän itseymmärryksestä, ei Johanneksen oletettujen vastustajien toiminnasta. Johannes on kirjoitettu tilanteessa, jossa alunperin juutalaiseen synagogayhteisöön kuuluneet johanneslaiset kristityt olivat hylkäämässä ne asiat, jotka olivat keskeisiä monille juutalaisille ryhmille. Johanneslaiset kristityt näkivät uskon Jeesukseen tekevän turhaksi monet keskeiset juutalaisen identiteetin tukipilarit. Tällainen uskon tulkinta johti väistämättä ristiriitaan niiden juutalaisten kanssa, jotka pitivät näistä symboleista kiinni. On luultavaa, että vähitellen johanneslaiset kristityt ajautuivat erilleen muista juutalaisista, osin ehkä oma-aloitteisesti, osin ehkä jonkinlaisen sosiaalisen painostuksen tuloksena, vaikkakaan väkivaltaisesta vainosta tuskin on ollut kysymys. Tässä tilanteessa juutalaisten mustamaalaaminen ja selkeän rajan vetäminen uskovien ja ei-uskovien välille olivat osa evankeliumin kirjoittajan pyrkimystä luoda yhteisölleen selkeät rajat esittämällä mustavalkoinen kuva maailmasta. Tätä tarkoitusta palvelee myös kuvapuhe hyvästä paimenesta. Jeesus esitetään hyvänä paimenena, joka pitää laumansa koossa ja suojelee sitä ympäröivän vihamielisen maailman vaaroilta. Samalla tehdään selkeä Jeesuksen oman lauman ja juutalaisten välille. Juutalaiset eivät voi ymmärtää Jeesuksen puhetta ja uskoa, koska he eivät kuulu Jeesuksen laumaan (10:26).

Hyvä paimen -kuvapuhe kuvaa hyvin Johanneksen kaksijakoista suhdetta juutalaisuuteen: evankeliumi on peräisin juutalaisesta ympäristöstä ja siinä käytetään monia juutalaisia traditioita kuten paimen-metaforiikkaa. Toisaalta näitä tradioita käytetään usein juutalaisia vastaan vetämällä rajaa syntymässä olevan kristillisen yhteisön ja juutalaisten välille.

Johanneksen evankeliumin kaksijakoisesta juutalaiskuvasta ks. enemmän: Raimo Hakola, ”Pelastus on Saatanasta”: Johanneksen evankeliumin kaksijakoinen kuva juutalaisuudesta, Vartija 1/2004, 24-32. Artikkelin (10 s.) voi ladata pdf-muodossa tästä.

Muut kuin raamattu- ja apokryfilinkit ovat TT Petri Merenlahden kokoamaan verkkojulkaisuun Jeesus, juutalaisuus ja ensimmäiset kristityt.

Taustamateriaalisivulle | "Hyvä paimen" -harkkaan