Kreikan kielen vaiheet

Jarmo Kiilunen

Kreikka kuuluu aramean, heprean ja kiinan ohella ihmiskunnan vanhimpiin yhtäjaksoisesti puhuttuihin kieliin, joiden kehitystä on mahdollista seurata yli 3000 vuotta ajassa taaksepäin. Sen historia voidaan jaksotella seuraavasti:

1) Vanhinta tunnettua vaihetta edustaa mykeneläisen ajan kreikka (n. 1400-1200). Se tunnetaan ns. lineaari B -tavukirjoituksesta.

2) Ns. pimeää aikaa (n. 1200-700) seuraa arkaainen aika (n. 700-500), jonka myötä vastaamme tulevat Homeroksen Ilias ja Odysseia. Nämä eeppisellä taidekielellä kirjoitetut eepokset ovat Kreikan kirjallisuuden ensimmäiset säilyneet teokset. Jonkin verran aikaisemmin kreikkalaiset olivat ottaneet käyttöön foinikialaisten kauppiaiden välittämän muinaisfoinikialaisen kirjaimiston soveltaen ja kehittäen sitä oman kielensä vaatimuksiin.

3) Klassinen kreikka (n. 500-300) on Ateenassa puhuttua ns. Attikan murretta, jolla on luotu ihmiskunnan arvokkaimpaan kulttuuriperintöön kuuluvia teoksia. Attikaa käyttivät mm. draamakirjailijat Aiskhylos (525-456), Sofokles (497/496-406/405) ja Euripides (485/80-406), historioitsija Thukydides (n. 460-n. 400), filosofi Platon (427-347) sekä puhuja Demosthenes (384-322). Attikan murre on kautta vuosisatojen edustanut lukuisille kreikan vaalijoille ainoaa oikeaa, esikuvallista kreikkaa.

4) Koinee-kreikka, koinee dialektos "yhteinen kieli" (n. 300 eKr. - 400 jKr), oli hellenistisen ja roomalaiskauden yleiskieli, joka levisi Aleksanteri Suuren (356-323) valloitusten myötä. Siitä ei tullut vain uusien, valloitettujen alueiden kieli, vaan myös kreikkalaisten itsensä yhteinen kieli. Alkuaan näet kullakin kaupunkivaltiolla oli ollut oma paikallinen murteensa. Vaikka murre-erot saattoivat olla huomattavia, eri murteiden puhujat yleensä ymmärsivät toisiaan (vrt. Suomessa esim. rauman ja savon murre). Päämurteita olivat attika, joonia, aiolia ja doori. Niistä attika - kulttuurisesti johtavan Ateenan kaupunkivaltion murre - oli jo klassisella kaudella kehittymässä yleiskreikkalaiseksi "kirjakieleksi". Koinee onkin yleisesti ottaen yksinkertaistettua Attikan murretta.

Tunnetuimpia koineen käyttäjiä oli historioitsija Polybios (n. 200-118) ja vapautettu orja, filosofi Epiktetos (n. 55-138). Koinee-kreikka on myös Uuden testamentin kirjoittajien kieli. Samoin Septuaginta, Vanhan testamentin kreikkalainen käännös, on koineeta, joskin Septuagintan (ja sitä kautta osin UT:nkin) lauserakenteissa heijastuu käännöstekniikasta johtuva vahva heprean vaikutus.

Koinee-kreikka on laaja käsite, sillä koineen sisällä on selviä tasoeroja. Esimerkiksi Polybioksen koinee on huomattavasti korkeatasoisempaa kuin vaikkapa Markuksen.

5) Koineeta seurasivat keskikreikan ja nykykreikan aika. Bysantin valloituksesta 1453 lähtien Kreikka eli vuosisatoja turkkilaisvallan aikaa, jonka kuluessa kieli sai vaikutteita paitsi turkista, myös slaavilaisista kielistä sekä albaniasta ja italiasta.

Kreikan itsenäistyttyä monet tahtoivat ”puhdistaa” kielen ja palata klassisen kreikan standardeihin. Tuloksena oli pitkällinen kieliriita, jossa vastakkain olivat kansankieli dimotiki ja uudiskieli katharevusa (”puhdistettu”). Kreikan kielen kehitysta ajatellen on kuvaavaa, että dimotikia puhuvan korvissa vanhastava katharevusa kuulostaa jopa vieraalta kieleltä. Klassista kreikkaa ja koineeta osaava turisti joutuukin monet kerran pettymään havaitessaan, että voi hyödyntää vain osan oppimastaan. Yllätyksiä tuottavat niin nykykreikan ääntäminen, sanasto kuin kielioppikin.

Takaisin taustamateriaalisivulle