Jeesus syntisten ystävänä

Anni Pesonen

Huom. Kaikki linkit avatutuvat uuteen mutta kukin samaan välilehteen (ikkunaan). Nettiraamatussa ei välttämättä ole kirjanmerkkiä juuri oikealla kohdalla, jolloin linkki osoittaa lähimpään ao. kohtaa edeltävään kirjanmerkkiin.

Lähtökohta kaikelle historiallista Jeesukselle koskevalle tutkimukselle on se, ettei kaikki evankeliumeissa Jeesuksesta kerrottu voi olla historiallisesti paikkansapitävää. Jeesuksen sanoista ja teoista kertova perimätieto oli useita vuosikymmeniä suullista, ja suullisessa perimätiedossa kerrottavat asiat ovat alttiita monille muutoksille. Osa muutoksista on ollut tiedostamattomia, mutta erityisesti evankeliumeissa on paljon jälkiä evankelistojen tietoisesta tradition muokkaamisesta. Antiikin aikainen historiankirjoitus ei noudattanut sellaisia modernin historiankirjoituksen ihanteita kuten objektiivisuus tai kriittinen suhtautuminen lähteisiin. Antiikin historiankirjoittajan hyveisiin kuului kyky kuvitella, mitä kertomuksen henkilöt olisivat sanoneet tai tehneet tietyssä tilanteessa. Tämän mukaisesti myös evankelistat saattoivat täydentää Jeesuksen teoista ja sanoista kertovaa traditiomateriaalia kertomalla sellaista, minkä he uskoivat Jeesuksen voineen sanoa tai tehdä jossakin tilanteessa.

Jeesus ja syntiset Q-lähteessä

Tutkimuksen yleisimmän näkemyksen mukaan vanhimmat Jeesuksen elämää koskevat lähteet ovat Markuksen evankeliumi ja Q-lähde, jota sekä Matteus että Luukas ovat evankeliumeissaan käyttäneet. Q-lähteesssä kerrotaan, että ”tämän sukupolven ihmiset” pilkkaavat Jeesusta käyttämällä hänestä nimitystä ”publikaanien ja syntisten ystävä” (Luuk. 7:31-35/Matt.11:16-19). ”Publikaanien ja syntisten ystävä” on tässä yhteydessä Jeesuksen vastustajien käyttämä pilkkanimi, ei Jeesuksen seuraajien Jeesuksesta käyttämä arvonimi. ”Tämän sukupolven ihmiset” viittaa kansan ennemmistöön, joka ei lähtenyt seuraamaan Jeesusta.

Publikaanit eli tullimiehet tai veronkantajat olivat halveksittu ryhmä koko Rooman valtakunnassa. He maksoivat tietyn summan keräämistään veroista sille hallitukselle, jota palvelijat, ja pitivät ylijäämän omana voittonaan. Mikään virallinen taho ei valvonut sitä, kuinka suuri tuo ylijäämä oli. Mutta keitä ovat ”syntiset”, jotka mainitaan halveksittujen publikaanien rinnalla?

Suositun selityksen mukaan ”syntiset” tarkoittaisivat laajoja kansanjoukkoja, jotka fariseukset olisivat saaneet tuntemaan itsensä syntisiksi, koska nämä eivät noudattaneet puhtaussääntöjä niin tiukasti kuin fariseukset tekivät. Tämä selitys perustuu kuitenkin vääristyneeseen kuvaan farisealaisuuden vaikutusvallasta Jeesuksen aikana. Fariseukset eivät voineet kontrolloida laajojen kansanjoukkojen elämää, eivätkä kansan syvät rivit tunteneet tarvetta elää heidän normiensa mukaan. Toisen selityksen mukaan ”syntiset” viittaisivat sellaisiin ammattiryhmiin, jotka UT:a myöhemmin syntyneessa rabbiinisessa kirjallisuudessa kuvattiin halveksittaviksi. Paimenet ja kamelinajajat olivat työssään tekemisissä toisten omaisuuden kanssa valvomattomissa olosuhteissa, kun taas esimerkiksi lääkärit ja kutojat kohtasivat työssään aviossa olevia naisia ilman, että muita olisi ollut läsnä. Mutta vaikka nämä ryhmät olivat monien silmissä epäilyttäviä, on ongelmallista yhdistää esimerkiksi 2. ja 3. vuosisadalla syntyneen Misnan näkemyksiä Jeesuksen aikaan. Lisäksi rabbien näkemykset vaihtelivat, ja jotkut rabbit ylistivät ammatteja, joita toiset halveksivat. UT:ssa vain publikaanit, prostituoidut ja roistot ovat selvästi negatiivisesti kuvattuja ammattiryhmiä.

Fariseusten tai rabbien halveksimina pitämät ihmisryhmät eivät selitä sitä, keitä ”syntiset” Jeesus-traditiossa ovat. Q-lähteen mukaan Jeesus oli tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, joita suuri ennemmistö Jeesuksen aikalaisista halveksi. ”Syntisiä” ei voida määritellä tämän tarkemmin. Voimme vain arvella, että erikseen mainittujen publikaanien lisäksi ”syntisten” joukkoon kuului seksuaalisen maineensa menettäneitä eronneita naisia tai prostituoituja sekä rikoksista epäiltyjä tai niistä tuomittuja. Joskus myös pakanoita kutsutaan syntisiksi (Gal. 2:15). Jeesuksella ei myöskään välttämättä ole tarvinnut olla monia huonomaineisia seuraajia: ehkä jo yksikin publikaani Jeesuksen lähimpien opetuslasten joukossa olisi ollut tarpeeksi synnyttämään maineen Jeesuksesta publikaanien ja syntisten ystävänä.

Jeesus ja syntiset Markuksessa, Matteuksessa ja Johanneksessa

Markuksen mukaan publikaani nimeltään Leevi Alfeuksen poika oli Jeesuksen lähimpien seuraajien joukossa. Markuksella esiintyy myös melko epämääräinen maininta siitä, että monet ”publikaanit ja syntiset” seurasivat Jeesusta, jota ” fariseuksiin kuuluneet kirjanoppineet” kritisoivat (Mark. 2:13-17). Markuksen kuvaus päättyy sanoihin ”En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä,” mikä osoittaa, että Markus näkee Jeesuksen suhteen syntisiin melko tärkeänä. Tämän jälkeen publikaanit ja syntiset kuitenkin häipyvät evankeliumissa taka-alalle.

Q-lähteen tavoin Markus kuvaa Jeesukseen kohdistunutta kritiikkiä, mutta ei kerro, keitä ”syntiset” tarkkaan ottaen olivat. Markus tuo uutena asiana esiin sen, ettei Jeesuksen maine publikaanien ja syntisten ystävänä ollut vain Jeesuksen vastustajien pilkkaa; Markuksen mukaan varhaiskristityt itse vahvistivat, että Jeesus seurusteli näiden epäilyttävien ryhmien kanssa. Q-lähteen tavoin Markus mainitsee syömisen ja juomisen. Q-lähteessä olevan kritiikin mukaan Jeesus oli ”syömäri ja juomari”, joka ei kyennyt hillitsemään itseään. Markuksen mukaan ongelmana oli Jeeseuksen huono seura, se, että hän oli liian läheinen publikaanien ja syntisten kanssa.

Matteus ei ole kovin kiinnostunut publikaaneista ja syntisistä. Hän toistaa Markuksen kertomuksen vaikka kutsuukin publikaania Leevin sijasta Matteukseksi (Matt. 9:9-13) sekä Q-lähteen kertomuksen ”tämän sukupolven” kritisoimasta Jeesuksesta (Matt. 21:28-33). Tämän lisäksi Matteuksella on katkelma, jossa sanotaan, että publikaanit ja prostituoidut menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin fariseukset ja kirjanoppineet. Publikaaneja ja prostituoituja verrataan poikaan, joka teki, mitä hänen isänsä pyysi, vaikka oli aluksi kieltäytynytkin. Fariseukset ja kirjanoppineet ovat kuin toinen poika, joka ensin lupasi totella isäänsä vaikka ei niin lopulta tehnytkään. Matteus käyttää tässä yhteydessä hyljeksittyjä ryhmiä negatiivisena vertailukohtana; kertomuksen sanoma on, että jopa publikaanit ja syntiset ovat parempia kuin fariseukset. Jaksossa Matt. 18:15-17 Matteus määrää, että niitä seurakunnan kurittomia jäseniä, jotka eivät tee parannusta, tulisi kohdella ”kuin pakanoita ja publikaaneja”. Vaikka Matteus onkin hyväksynyt tardition Jeesuksesta hyljeksittyjen ystävänä, tämä traditio ei ole kovin tärkeä hänelle, sillä publikaanit, pakanat ja prostituoidut jäävät ulkopuolisiksi, joita käytetään negatiivisena esimerkkinä.

Johannes ei ole ollenkaan kiinnostunut publikaaneista ja syntisistä. Joh. 7:53-8:11 sisältää tarinan aviorikoksesta kiinni jääneestä naisesta, mutta kertomus puuttuu varhaisimmista Johanneksen käsikirjoituksista. Johannes ei ollut tietoinen Jeesuksen läheisestä suhteesta ”syntisiin” tai sitten hän tietoisesti hylkäsi tämän tradition.

Kootusti voidaan sanoa, että melko pitävä todistusaineisto osoittaa Jeesuksella olleen lämmin suhde ihmisiin, joita kutsuttiin ”publikaaneiksi ja syntisiksi”. Sekä Jeesuksen seuraajat että vastustajat vahvistivat tämän. Markuksessa ja Matteuksessa tämä on kuitenkin vain vähäinen sivuteema ja Johanneksessa se ei esiinny lainkaan.

Luukkaan kuvaus: sivuteemasta pääteemaksi

Luukas on hyvin pitkälle vastuussa siitä, että ystävyydestä publikaaneja ja syntisiä kohtaan on tullut yksi Jeesuksen luonteen ja uran tärkeimmistä piirteistä. Luukkaalla esiintyy Markuksen kertomus publikaanin kutsumisesta (5:27-32) ja Q-lähteen lausuma Jeesuksesta publikaanien ja syntisten ystävänä (7:31-35)*. Tämän lisäksi hän kertoo tarinan syntisestä naisesta, joka keskeytti aterian fariseuksen talossa voidellakseen Jeesuksen jalat (7:36-50). Luukkaan 15. luvun vertaukset kadonneesta lampaasta, kadonneesta kolikosta ja tuhlaajapojasta puolustavat Jeesuksen asennetta publikaaneja ja syntisiä kohtaan fariseusten syytöksiltä. Luukas kertoo myös publikaanin ja fariseuksen erilaisista rukouksista temppelissä (18:9-14) ja Sakkeuksen, publikaanien esimiehen, kääntymisestä (19:1-10). Ainoana evankelistana Luukas kertoo, kuinka Jeesus lupasi toiselle ristin ryöväreistä paikan paratiisissa (23:39-43).
*Jos, kuten kirjoittaja tässä, Q-lähteeseen viitattaessa ei mainita mitään evankeliumia, on kyseessä Luukas, jonka yleisesti katsotaan säilyttäneen Q-materiaalin suuremmassa määrin sen alkuperäisessä järjestyksessä kuin Matteuksen. (Toim. huom.)

Kaikissa näissä kertomuksissa näkyvät Luukkaan tarinankerronnalle tyypilliset piirteet, joita Luukas käyttää selvästi muita synoptikkoja useammin tai jotka eivät esiinny muilla synoptikoilla ollenkaan. Tällaisia piirteitä ovat pitkät yksinpuhelut vertauksissa, mielenkiinto konkreettisen työn yksityiskohtiin, eri puolueet, kotiinpaluu kertomuksen päätöksenä, runsas dialogin käyttö ja keskittyminen ihmisiin, jotka eivät ole hyvin rikkaita tai hyvin köyhiä. Luukas ei vain toista traditiota vaan kertoo kertomukset vapaasti omalla tavallaan ja muokkaa niiden kieltä, yksityiskohtia ja sisältöä.

Luukkaan kertomuksilla syntisistä on myös samanlainen teologinen sanoma. Pääsanomana on syntisten oikeus tulla Jeesuksen tai Jumalan luo. Tämä ilmaistaan usein eräänlaisena kolmiodraamana. Kertomuksissa esiintyy syntinen tai syntisiä, jotka lähestyvät Jeesusta. Kolmantena osapuolena ovat tätä kritisoivat ihmiset, jotka ovat, ainakin ulkoisesti, hurskaampia kuin syntiset hahmot. Jeesus ratkaisee lopulta tilanteen puolustamalla syntisten oikeutta tulla luokseen ja näin korjaa hurskaiden vääriä uskomuksia. Tämä rakenne on peräisin Markukselta (Mark. 2:15-17), mutta se toistuu useimmissa vain Luukkaan kertomissa jaksoissa .

Markukseen verrattuna Luukas painottaa sitä, että Jeesuksen kohtaamat syntiset katuvat. Usein katumisen ajatukseen liittyy tunteellisuuden korostaminen: Luukkaan hahmot ovat täynnä rakkautta, häpeää, surua, epätoivoa, iloa ja kiitollisuutta.

Luukkaan piirtämän kuvan taustalla on historiallinen ydin: Jeesuksen ystävyys syntisten ja publikaanien kanssa. Luukas on kuitenkin tehnyt tästä teemasta evankleiuminsa yhden pääteeman, ja näin vaikuttanut suuresti myöhempään Jeesus-kuvaan. Luukkaan aktiivisen roolin takia on vaikeaa arvioida, missä määrin hänen kertomansa kuvaukset Jeesuksesta ja syntisistä pohjautuvat muistumiin historiallisesta Jeesuksesta. Luukkaan kertomukset eivät ole Jeesuksen sanojen ja tekojen tarkkaa kuvailua vaan Luukkaan oma kädenjäki näkyy niissä selvästi. Mutta vaikka kaikki nämä kertomukset eivät olisikaan historiallisesti autenttisia, ne voivat silti olla totta kuvauksena uskonnollisesta todellisuudesta. Se, mikä on historiallisesti fiktiota, voi kuitenkin olla uskovalle ikkuna Kristuksen ja Jumalan todellisuuteen.

Muut kuin raamattulinkit ovat Petri Merenlahden kokoamaan verkkojulkaisuun Jeesus, juutalaisuus ja ensimmäiset kristityt.

Taustamateriaalisivulle | "Ateria Matteuksen talossa" -harkkaan